Heipsansaa ihmisoliot ja muut!
Mulla on ollut taas yllätys yllätys pienehkö päivityskatko mutta tänään otin itseäni niskasta kiinni ja päätin päivitellä, jee!
Toissa viikolla olin tosiaan perjantaina koulussa, kun meillä oli luokkaretkeä varten myyjäiset. Mähän olin leiponut torstai-iltana kiireessä ihan saakelin pahaa omenapiirakkaa ja sipulipiirakan joka oli varsin... mielenkiintoisesta ulkomuodostaan huolimatta tosi hyvää! Olin Jonnan ja Ceccin kanssa ekassa myyntivuorossa kolmesta neljään ja mentiin suoraan koulusta myymään, oltiin saatu Pirkan aulasta siitä Postin edestä pieni paikka missä saatiin sitten myydä. Kiltti myyjäsetä kävi hakemassa meille kaks pöytää ja siinä me sitten istuskeltiin! Ihmiset tuntui olevan kauheen kiinnostuneita siitä, mihin me ollaan menossa luokkaretkelle eikä oikein uskoneet kun sanottiin ettei tiedetä. Meillä on tosin nyt vaan tilanne se, ettei olla ihan varmoja mennäkkö Lintsille vai Särkänniemeen, käytännössä se ja sama koska Alteams maksaa meidän kuljetukset ja lippuhinnat about samat kummassakin paikassa.
No, lyhyesti virsi kaunis; kaikki meni kaupaksi ja voittoa tuli 265€! Jopa siis mun surullisen näköiset sipulipiirakat meni kun kaikki muu suolainen oli ensin mennyt. Vähän kadutti kun en ostanut itse Ceccin tädin leipomia juustosarvia mutta toisaalta olihan mulla siinä joku kanasalaatti....!
Maanantaina jäin taas kotiin ihan vaan koska en jaksanut mennä ja mummua on helppo vedättää, anteeksi mummu. :(
Tiistaina olin reipas koululainen ja raahauduin ihan omatoimisesti kouluun äitin luota. Meillä oli vaihtunut just jakso ja mulla ei tietenkään ollut uutta lukujärjestystä eikä Helmeenkään oo vielä päivitetty lukujärjestyksiä joten olin vähän kujalla koko päivän. Kirjainfot sai onneksi kavereilta mutta muttaaa.
Keskiviikkona mulla olikin sitten ratsastustunti! Mulla meni vähän viimetippaan kyydin saaminen, koska mummu ei ollutkaan kotona, iskä oli iltavuorossa ja äiti teki töitä kotona. Äiti suostui kuitenkin kyytsäämään ettei tarvinnut lähteä bussilla, sen kulkeminen on nimittäin vähän niin ja näin.
cecci ja rubi
mallumamma 28v
Jokatapauksessa menin sitten Susalla, joka on tynnyrin mallinen 157cm korkea venäläinen tilastotamma, jolla on aivan kammottava ravi ja jolla olen mennyt viimeksi kesällä 2012. Tunnilla oli vain neljä ratsukkoa ja se tuntui kyllä ihan luksukselta verrattuna yleensä olevaan sekasortoon kun niitä hevosia siellä juoksentelee kahdeksan tai jopa kymmenen! Tehtävässä meillä taisi olla voltilta ulos väistättämistä, ja sen lisäksi siirtymisiä. Susan kanssa sai olla tosi tarkkana siitä, että ravi nousi tosiaan sen viidenneen askeleen jälkeen enkä usko että se onnistui kunnolla siltikään... Sen sijaan käyntisiirtymiset onnistuivat epäilyttävän hyvin Volttiväistöt meillä meni tosi huonosti koska en oikein tajunnut tehtävänantoa, mutta muutama onnistuminenkin tuli ja sen kyllä huomasi sitten! Susa oli tosi laiska ja sen kanssa sai vähän väliä olla käskemässä jatkamaan liikkumista ja ärsytti kyllä ajoittain. Loppua kohden mukaan tuli myös pääty-ympyrä laukassa, joka onnistui vielä huonommin ja Susa oli kokoajan rikkomassa raville.
mimmiii! ♥
susa!
prinssin jalat lol
Tässä välissä kävi niin, että tunnilla mukana ollut pienempi tyttö, joka oli mennyt Futulla ei saanut ralleilevaa Futua pidettyä hallinnassaan. Futu oli ollut koko edellisen viikon poissa tunneilta ja se oli kerännyt vähän ylimääräistä energiaa, eikä tyttö kokonsa takia pystynyt mitenkään sitä pidättämään kun se innostui. Futulla kokoa on kuitenkin melkoisesti kun ottaa huomioon että tytön jalat ylsivät luokkaa juuri ja juuri satulasiiven alapuolelle. No, Kirsi ei halunnut antaa tytön ratsastaa tuntia loppuun Futulla koska se oli vähän vaarallinen pienemmälle ja kun Futu lähtee niin Futu lähtee vaikkei se sitä juuri koskaan oikeastaan teekkään. Tehtiin siis pikainen vaihdos ja siirryin Susalta Futulle, tytön siirtyessä Susalle. Cecci meni Ruubenilla ja neljäs ratsastaja Prinssillä, jotka olivat molemmat myöskin vauhdikkaita ja Kirsi ei ehkä tahtonut tytön pelästyvän enempää, Futu kun oli jo ehtinyt vähän innostua ja revitellä.
No, tuumasta toimeen ja pääty-ympyrälle - ja tällä kertaa laukka ainakin pysyi yllä... Futu on siitä hauska hevonen että vaikka se kuumuukin ei siitä mene kuitenkaan ohjattavuus vaan se on edelleen tosi herkkä avuille. Itse ympyränratsastus ei siis tuottanut ongelmia, mutta Futusta olisi ollut paljon kivempi jatkaa matkaa laukassa kuin siirtyä raviin, ja itse olin niin hämmentynyt hevosenvaihdoksesta tynnyristä silakkaan että mulla meni hetki miettiä mitenkäs ne jalat menivätkään. Kaiken lisäksi mulla oli ihan liian lyhyet jalustimet ja sähläsin siinä hetken aikaa voltilla ennenkuin jatkettiin ravin kautta käyntiin ja siitä taas laukannostopaikkaan. Futu tuntui oikeasti todellakin räjähdysalttiilta ja laukannostoissa se oli lähdössä kovaa vauhtia alta pois. Kyllähän se hidasti kun sitä vaati kunnolla, mutta loppujen lopuksi se kuumui niin paljon että Kirsi otti meidät syrjään odottelemaan että päästään takaisin ravitehtäviin.
Ravissa Futu oli edelleen todella reipas ja aluksi tuntuikin kuin olisi istunut dynamiittipaketin päällä. Tehtävään kuului kuitenkin pitkät tai pitkähköt ohjat ja kevennys, ja Futukin siitä rauhoittui kymmenisen rauhoitteluminuutin päästä. Kirsi käski mua hakemaan töitä villiponinkesyttäjänä!
Sanna otti vielä lopuksi Futun kun muut menivät loppukäyntejä ja jäi revittelemään sen kanssa, ja kyllä ne ainakin kymmenen minuuttia vaihtelevalla nopeudella laukkasivat! Ja Futulla olisi riittänyt energiaa vielä ainakin nääääin paljon...
futuihana ♥
:D "hurja"
Tällä viikolla ei ole tapahtunut oikeastaan mitään erikoista vielä. Lauantaina oli tarkoitus mennä käymään Vaasan KV-koiranäyttelyissä ja sunnuntaina Ähtärissä mutta ei riittänyt aika eikä kiinnostus. Eikä ollut kyytejä. Yhyy.
Mun pitäs tässä kevään mittaan jaksaa hankkia riparimerkintöjä mutta oon niin kauheen saamaton ja laiska etten oikein jaksais. Multa puuttuu enää kaks jumalanpalvelusmerkintää ja kaks muuta tutustumiskäyntiä jotka sais siis ihan mikä torstai vaan jos jaksais mennä nuorteniltaan. Ne nuortenillat on oikeasti tosi kivoja ja siellä on tosi kivaa eikä mua ne hartaudetkaan häiritse; siel on enemmänki kivaa ohjelmaa ja lopuksi kuunnellaan kymmenisen minuuttia. Meidän riparipappi on kans kiva ja lähinnä ainoa syy miksen sielä ole käynyt on se, että en ole vaan jaksanut. Ja se, että ne on niin myöhään! Kuudesta ja loppuu riippuen aikataulusta kahdeksalta tai yhdeksältä.
Jumalanpalveluksista mulla on mennyt maku ihan täysin, enkä oikeesti jaksais siellä istua. Muutama ensimmäinen kerta oli ihan mukavaa ja valistavaa, mutta nykyään se on vain pakkopullaa koska oikeasti, mua ei kiinnosta, en usko, en jaksais herätä niin aikaisin. Ja mua ärsyttää se jatkuva jumalallisuus, siis nyt oikeesti, onks pakko. Ei ole. Joten lopettakaa se.
Musta on muutenkin suoraan sanoen pyllystä että rippikoulu on pakollinen. Tai siis, eihän sitä ole pakko käydä mutta se, että vanhemmat pakottavat sinne...! Mun molemmat vanhemmat ovat ihan tavallisia riviuskovaisia enkä edes tiedä uskooko mun isä edes leikisti, mutta ei, ripari on pakko käydä. Mulla on positiivisuutta antanut lähinnä se, että siitä saa rahaa....... ja se, että leirillä on kivoja ihmisiä. Ja tiedän kokemuksesta että ko. paikassa on hyvää ruokaa! (+ iskältä rippilahjana pääsen viikonloppureissulle Lontooseen!!!1) Kaikki muu onkin sitten oikeasti ihan literally perseestä. Herätys on aikaisin, nukkumaan ei pääse kuin vasta aikaisintaan yhdentoista aikaan, ei suihkuja, jeesustelua on pakko kuunnella aamusta iltaan (tais olla kolme hartautta/vrk? siihen plussaa kaikki iltarukoukset, aamurukoukset, ruokarukoukset jne mitä nyt on jo tyttöleireillä pienempänä koettu) ja kännykät kiellossa. Uah.
Ei mut meni offtopiciks ja multa loppuu aika, jes mäiskäsen loppuun viel kuvia!
heräsin joskus
MUMMU DAS CHEATING
kissani on kaunis
...kissani on vähemmän kaunis
.......????????
i swear to god tässä kissassa on jotain vikana
awww bb
herkullisen näköine right? <3333
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti